Vuosikertomus 2021
Jo 70-vuotias EPV Energia on päästöttömän ja uusiutuvan energiantuotannon edelläkävijä. Yhtiön tavoitteena on täysin hiilineutraali energiapaletti vuoteen 2030 mennessä.
Tervetuloa tutustumaan EPV:n vaiherikkaaseen vuoteen 2021 ja uuden sähkön vallankumoukseen.
Kohti päästötöntä tulevaisuutta
Liikevaihto
Investoinnit
Omavaraisuusaste
Henkilöstö
Vuoden 2021 kohokohdat
Uuden sähkön vallankumous® -strategia lanseerattiin
Uuden sähkön vallankumous® -strategian keskiössä on päästöttömän sähkön tuotanto, varastointi ja käytön hallinnointi uusilla teknologioilla.
Päästötavoitteiden saavuttamiseksi yhtiö on tehnyt merkittäviä investointeja tuuli- ja aurinkovoimaan sekä sähkön varastoinnin innovatiivisiin ratkaisuihin.
Olkiluoto 3 käynnistettiin, vetyhanke eteni
Olkiluoto 3 käynnistettiin ensimmäistä kertaa joulukuussa. Ydinvoimalla on nyt 45 prosentin osuus EPV:n energiapaletissa.
Vety-, pumppuvoima- ja sähköakkuhankkeilla panostetaan yhä tehokkaampaan energian varastointiin.
Teuvan tuulivoimapuisto valmistui
EPV:n tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvaa tänä vuonna valmistuneen Teuvan Paskoonharjun tuulivoimapuiston myötä.
Aurinkovoimateknologian seuranta ja Lapuan Heininevan aurinkovoimalan suunnittelutyöt jatkuivat edelleen.
Investointia puhtaaseen lämpöön
Vaskiluodossa otettiin käyttöön uusi sähkökattila. Seinäjoen sähkökattila ja lämpöakku ovat parhaillaan rakenteilla.
Enemmän siirtokapasiteettia
EPV solmi uusia tuulivoiman liittymissopimuksia ja investoi myös Tornion laajaan verkkolaajennukseen.
Uusi tasemalli otettiin käyttöön
EPV siirtyi sähkön tuotannon ja kulutuksen kaupallista tasapainottamista helpottavaan yksitasemalliin.